Vallilan siirtolapuutarhamuseon perennat
Museon puutarhan perennat
Jos haluaa ihailla kesäistä kukkaloistoa, kannattaa suunnata kulkunsa Vallilan siirtolapuutarhaan ja siellä erityisesti alueen museoon. Se on auki kesäsunnuntaisin, ja museopihan säntillisissä riveissä kasvavat niin perunat, tillit, lipstikat, kaalit, pavut ja muut hyötykasvit. Niiden rinnalla kukoistavat myös marjapensaat, omenapuut ja iso joukko monivuotisia kasveja, perennoja. Rikkaruohot pysyvät poissa ja puutarha voi hyvin, kun siirtolapuutarhan oma talkooväki ahkeroi museon tontilla joka kesä. Loppukesästä sato korjataan ja myydään siirtolapuutarhan Elojuhlilla elokuun puolen välin tienoilla.
Myös museon esittelystä vastaavat siirtolapuutarhan omat talkoolaiset. He kertovat paikan historiasta ja nykypäivästä ja esittelevät museomökkiä, joka lienee Suomen pienimpiä museoita, vain 10 neliömetriä! Myös puutarha kuuluu museoon, ja yleisimpiä kysymyksiä oppaille onkin, mikä tuo ja tuo kasvi on nimeltään. Jokainen varmaan tuntee juhannusruusun, joka kukkii nimensä mukaisesti keskikesän tienoilla upein valkoisin kukin, ja reilusti toista metriä korkeat harmaamalvikitkin ovat useille tutut, samoin pionit, joiden kukinta kestää vain viikon, pari - mutta mikä on tuo matalampi punainen kukka, jolla on harmaat varret? Entä tuo kasvi, jonka lehdet ovat kuin lampaan korvat? Ja tuossa on tummansininen kasvi, josta joku väitti, että se pitää vampyyrit loitolla… Ja marjapensaita on myös monia, mutta onko tuo punainen marja todella karviainen? Meillä karviaiset ovat keltaisia… Erilaisia perennoja ja muita kasveja on kymmeniä, ja kokenutkin opas tarvitsee välillä hakuteoksen, josta tarkistaa tietonsa.
Museon eräs tärkeimmistä esineistä onkin Sirkku Paanasen vuonna 2013 kokoama leikekirja, joka kertoo museon puutarhan perennoista. Sirkku haastatteli 1960-70 -lukujen vaihteessa silloisia Vallilan siirtolapuutarhan viljelijöitä, joista monet olivat olleet alueella jo paikan perustamisesta lähtien 1930-luvulla. Kuvastossa on yli 120 kasvia! Jokaisesta on kuva, kasvin nimi suomeksi ja ruotsiksi, tieteellinen nimi sekä esittelyteksti. Monen kasvin kohdalla leikekirjassa on mainita: ”alkuperäinen alueella”, ja tämä tieto perustuu juuri noihin alkuperäisten viljelijöiden kertomuksiin. Alun perin kuvat on kerätty eri lähteistä, kuten siemenpussien kyljestä ja jopa käsin piirtämällä!
Sirkun leikekirja on sittemmin viety sähköiseen muotoon, jolloin sitä voidaan helpommin pitää yllä. Kasvejahan välillä siirretään paikasta toiseen, ja toisaalta uusia perennoja tulee ja vanhoja katoaa. Kuvavalikoimaakin on voitu monipuolistaa ja nykyaikaistaa digikameran kuvilla.
Perennat kasvavat pikku tontilla eri paikoissa, ja yksi kukkapenkeistä on nimetty puutarhakonsultti Elisabeth Kochin mukaan. Koch vastasi puutarhan alkuaikoina pihojen suunnittelusta ja opasti ihmisiä valitsemaan ja hoitamaan erilaisia kasveja. Perennoille on ominaista, että eri lajit kukkivat eri aikaan kesästä, ja niinpä kasvit valitaan siten, että joka viikko aina jotkut ovat kukassa. Näin saadaan nauttia taukoamattomasta kukkaloistosta aina keväästä ja varhaisesta kesästä loppusyksyyn saakka! Ja kun kiertelee siirtolapuutarhan käytävillä, niin huomaa pian, että samat perennat kukkivat myös monilla muillakin pihoilla. Ei ole mikään ihme, että naapurit jakelevat kasveja toisilleen, ja myös luonto hoitaa levityksen tehokkaasti tuulen, lintujen ja muiden eläinten avulla!
Osa kasveista on istutettu Nalif-omenapuun alle. Tämä puuyksilö näyttää vanhalta, ja todennäköisimmin se onkin jo lähes 90-vuotias, sillä kuten useimmat perennatkin, tämä puu on alkuperäinen tontillaan ja siis ilmeisimmin tuotu paikoilleen siirtolapuutarhan perustamisen aikoihin nuorena taimena! Puun historiallista arvoa korostaa se, että talvella 1939-40 oli talvisota, ja jos siinä ei ollut kylliksi vitsausta, niin tuolloin oli myös erittäin ankarat pakkaset. Niinpä noin kaksi kolmasosaa Suomen omena- ja muista hedelmäpuista paleltui, ja Vallilan siirtolapuutarhassakin kävi tuho. Nalif on yksi harvoista omenapuista, jotka selvisivät sotatalven yli. Tämä johtunee siitä, että Nalif on vanha venäläinen lajike, kotoisin Pietarin seuduilta, ja siten hyvin kylmänkestävä. Nalifia on viljelty Suomessa vuodesta 1865 lähtien, ja sen omena on mietoarominen, lievän hapokas ja soveltuu sekä tuore- että talouskäyttöön. Elokuussa, kun puu alkaa pudotella omeniaan, ne kerätään sankoon, mistä museossa kävijät voivat ottaa niitä maistiaisiksi.
